TTS-Manager on Työtehoseuran kehittämä ja ylläpitämä ohjelma maataloustöiden suunnitteluun sekä työmäärän ja työkustannusten laskentaan. Työnmenekkien laskenta perustuu TTS:n käytännön tiloilla tekemien työntutkimusten tuloksiin, käyttäjän syöttämiin tilakohtaisiin lähtötietoihin sekä työkohtaisiin menetelmä- ja konevalintoihin.
Uudella selainpohjaisella TTS-Managerilla voidaan tilakohtaisesti vertailla eri viljelykasvien tuotannon laajuuden ja viljelyssä käytettävien kone- ja menetelmävalintojen sekä peltolohkojen etäisyyksien vaikutusta työmäärään, työn tuottavuuteen ja työstä aiheutuviin kustannuksiin. Lisäksi ohjelmalla voidaan tarkastella konetöiden polttoaineen kulutusta ja siitä aiheutuvia hehtaarikohtaisia CO2-päästöjä. Kesällä 2023 ohjelmaan on lisätty maidontuotannon työnmenekkilaskenta ja joulukuussa 2023 emolehmätuotannon, naudanlihantuotannon, porsastuotannon ja sianlihantuotannon työnmenekkilaskenta.
Maatilan lohkotiedot saa kätevästi muutamalla klikkauksella ohjelmaan Vipu-palvelusta ladattavan lohkotiedoston avulla. Halutessaan lohkotiedot voi syöttää ohjelmaan myös käsin. Ohjelma sisältää työnmenekkilaskelmat viljoille, öljykasveille, härkäpavulle, herneelle, kuminalle, rehumaissille, perunalle, sokerijuurikkaalle sekä nurmikasveista säilörehulle, heinälle ja laitumelle. Maidontuotannossa ohjelma sisältää työnmenekkilaskelmat lehmille, nuorkarjalle ja vasikoille.
HUOM! Lohkotiedoston lataus Vipu-palvelusta on Managerista riippumattomista syistä väliaikaisesti poissa käytöstä. Ruokavirasto pyrkii lisäämään toiminnon takaisin palveluunsa lokakuun versiopäivityksen yhteydessä. Aiemmin ladattujen lohkotiedostojen tuonti Manageriin toimii kuten ennen.
Laskelmien pohjalta ohjelma esittää tulokset kasvi- ja eläinkohtaisista työnmenekeistä, työn tuottavuudesta, työ- ja konekustannuksista, koneiden käyttömääristä sekä kasvinviljelyssä konetyön CO2-päästöistä. Tulostaulukoista saa monipuolista tietoa työnkäytöstä, työn tuottavuudesta ja kustannuksista maatilan strategiseen suunnitteluun, päätöksentekoon ja tuotannon kehittämiseen. Ohjelmalla voi myös tarkastella töiden ulkoistamisen tai palkatun työvoiman käytön vaikutuksia kasvi- ja eläinkohtaisiin työkustannuksiin.
TTS-Manager on ensisijaisesti suunnattu viljelijöiden ja neuvojien käyttöön maatilan strategiseen suunnitteluun. Ohjelmaa voi lisäksi hyödyntää monipuolisesti maatilojen tuotannonsuunnitteluun sekä työmäärän ja kustannusten tarkasteluun alan tutkimuksessa ja koulutuksessa.
TTS-Managerin käyttöoikeuden vuosimaksu vuonna 2024 on 130 € (alv. 0 %). Useamman käyttöoikeuden tilaamiseksi samaan yritykseen kysy tarjous Työtehoseurasta. Oppilaitoksille oppilaskohtainen käyttölisenssi on puolet normaalista vuosimaksusta. Ohjelmaan voi tutustua ilmaiseksi kahden viikon ajan rekisteröitymällä ohjelman koekäyttäjäksi alla olevasta linkistä. Ohjelman koekäyttöoikeuden saat välittömästi rekisteröityäsi koekäyttäjäksi. Koekäytön toiminnot ja sisältö on rajoitettu. Koekäyttäjänä pystyy tekemään kevätviljojen viljelyn ja lehmien hoidon työnmenekkilaskelmat.
Hinnat ovat voimassa toistaiseksi. Ohjelman käytöstä yritysten omiin maksullisiin laskentapalveluihin on sovittava erikseen Työtehoseuran kanssa. Käytännön Maamiehen kestotilaajat ja Valion maidontuottajat (Valma) pääsevät kirjautumaan ohjelmaan ilmaiseksi kyseisten palveluiden verkkosivuilta.
Ohjelman käyttöehdot ja tietosuojaselosteOhjelman käytön tuki: ttsmanager@tts.fi